Www.elisa.fi

Elisa on vahvistanut jälleen mobiiliverkon ja kiinteän verkon yhteyksiään Pirkanmaalla. Lisäksi Lempäälään, Ylöjärvelle, Nokialle ja Pirkkalaan avautui 5G-verkko sekä Tampereen ja Kangasalan 5G-verkko.

Elisa Oyj (via Public) / Elisa paransi yhteyksiään Kanta.

– Elisa on vahvistanut jälleen mobiiliverkon ja kiinteän verkon yhteyksiään Kanta-Hämeessä. Lisäksi Riihimäelle avautui 5G-verkko ja Hämeenlinnan alueen 5G-verkkoa laajennettiin. Mobiilidatan käyttö on.

Antti Autio Harriniva Matkahoulto Esimerkiksi bussien aikatauluissa on poikkeuksia. Kaupat ovat auki omien päätöstensä mukaisesti. Tuire Punkki Vuoden. Suuremmilla paikkakunnilla lähiliikenteen bussien
Capital Letter Pekka Niemi Tekniikan Maailman toimituksessa on useampikin jäsen, jolla on vahva moottoriurheilutausta. Tero Kiira ja Pekka Rantanen ovat. Viestilehdet Oy

Elisa on vahvistanut jälleen mobiiliverkon ja kiinteän verkon yhteyksiään Kanta-Hämeessä. Lisäksi Riihimäelle avautui 5G-verkko ja Hämeenlinnan alueen 5G-verkkoa laajennettiin. Mobiilidatan käyttö on.